Rotu Yhdistys Toiminta Kasvatus Galleria Keskustelu Linkkejä

Terveystutkimustuloksia

2008 | 2007 | 2006 | 2005 | 2004 | 2003

Shiba tunnetaan terveenä rotuna ja tuloksetkin puhuvat puolestaan. Rotu on kuitenkin Suomessa vielä kohtuullisen harvinainen ja lisäksi kannan tutkimusprosentti on alhainen. Näin ollen vahvoja tai lopullisia johtopäätöksiä ei voida tehdä vaan shibojen terveydentilan tutkimista on edistettävä ja jatkettava edelleen. Suomessa syntyneillä shiboilla on esiintynyt lonkkaniveldysplasiaa (asteet C, D, E), patellaluksaatiota (asteet 1, 2, 3), kyynärnivelmuutos (1, 2) ja joitakin (lieviä) silmämuunnoksia. Suositeltavaa ehdottomasti onkin siis tutkituttaa koiran silmät ja polvet sekä kuvauttaa lonkat, jotta saamme tärkeää tietoa koiriemme terveydestä ja tukea sekä tämänpäivän että tulevaisuuden jalostukselle.